Steely Wonder vieraili Budapestissa 5.-13.10.2005 Suomen Kulttuurirahaston tukemana
Keskiviikkoaamuna lähdimme siis matkaan ja monelle reissu olikin ensimmäinen ulkomaanmatka,
joten jännitystä oli ilmassa!.Mukana olivat myös Arppen koulun rehtori Erkki Kontro ja
musiikin lehtori Tuula Tiainen.Soittimista huolehti Simo Tiainen ja kuvaajana sekä
huoltajana oli Ari Pirhonen. Lensimme Joensuusta Helsinkiin ja siitä edelleen Budapestiin,
jossa olimme perillä illalla. Miljoonakaupunki näytti meidän maalaisten silmissä lievästi
sanottuna suurelta. Lentokentällä vastassa olivat isäntäperheet ja lähdimmekin heti tavaroinemme,
kuka minnekin päin kaupunkia.
Torstaina jouduimme heräämään kohtalaisen aikaisin ja lähtemään koululle, josta jatkoimme
kiertoajelulle ympäri Budapestiä oppaan johdolla. Alkumatkasta kuunteleminen onnistui,
mutta kuumassa bussissa ja aurinkoisilla kaduilla tarkkaavaisuus herpaantui väistämättömästi
muutaman tunnin kuluessa. Kaupunki oli todella kaunis ja nähtävyydet hienoja.
Palattuamme roudasimme soittimet koulun saliin valmiiksi seuraavan päivän konsertteja varten.
Sen jälkeen meille oli järjestetty tervetulojuhla. Leikimme joitakin hauskoja ja ryhmähenkeä
parantavia leikkejä, kuten monien tuntemaa "kerroshampurilaista". Tarjolla oli paljon herkullista
syötävää ja musiikkia, jonka tahdissa ensin unkarilaiset ja sitten suomalaisetkin innostuivat tanssimaan.
Mekin soitimme pannuilla ex tempore muutaman kappaleen ja yleisö riehaantui! Juhlan jälkeen palasimme
isäntäperheisiin. Me olimme onnekkaita, sillä perheen vanhempi poika vei meidät vielä illalla katsomaan
Budapestia iltavalaistuksessaan joltakin näköalapaikalta. Sieltä jopa tunnistimme joitain paikkoja,
joissa olimme päivällä käyneet.
Perjantaina pääsimme heti aamusta seuraamaan pienissä ryhmissä oppitunteja koululle,
joka osoittautui suuremmaksi kuin ensi silmäyksellä olisi voinut uskoa. Koulussa on
oppilaita noin 900. Osa tunneista vaikutti kuin yliopiston luennoilta, kaikki tekivät
opetuksen perusteella muistiinpanoja monimutkaisista asioista täydellisessä hiljaisuudessa,
ja vielä opetettiin italiaksi! Kuin tasapainottamassa tällaista, eräässä luokassa pyöri
video huopahattujen teosta, jota kukaan ei seurannut! Suurin osa oppitunneista vaikutti
kuitenkin asiallisilta ja mukavilta. Koulun ruokala oli tosi pieni, mutta ruoka hyvää.
Valmiiksi annostellut ruuat olivat pienelle ihmiselle kyllä koitos!
Iltapäivällä esiinnyimme koululla kaksi kertaa tupaten täydessä salissa.
Unkarilaiset olivat hyvin innoissaan! Illalla oli vielä yksi yleisökonsertti,
joskin joukossa oli paljon koulun oppilaitakin. Myöhemmin saimme kuulla,
että jopa salin avointen ikkunoitten alle kadulle oli kerääntynyt ihmisiä kuuntelemaan soittoa!
Yleisö oli kyllä täysillä mukana! Konserttien jälkeen soittimet oli vielä
pakattava ja vietävä autoon, joka veisi ne seuraavan päivän esiintymispaikalle.
Ihmiset olivat valtavan avuliaita, kun pakkasimme ja kuljetimme pannuja, joten työ sujui nopeasti.
Lauantaina esiinnyimme jo aamupäivällä paikallisella ala-asteella. Aloittelimme ensin varovasti,
etteivät pienimmät säikähtäisi, mutta lapsista lähtikin kovempi ääni kuin meistä!
Ylimääräisiä kappaleita vaadittiin ihan suoraa huutoa! He olivat todella kiinnostuneita
soittimista ja tahtoivat päästä kokeilemaan niitä. Muistoksi saimme koulua käsittelevät
unkarinkieliset kirjaset ja pienet suklaat. Taas kaikki olivat kovin avuliaita soittimien
siirtelyssä ja tavarat olivat autossa taas ennätysajassa. Iltapäivä oli vapaata,
jonka kaikki käyttivät parhaansa mukaan, useimmat varmaan isäntäperheissä.
Illaksi meille oli järjestetty juhlat kuoronjohtajan kotona. Siellä lähinnä syötiin,
kuunneltiin musiikkia, juteltiin ja katsottiin elokuvaa.
Sunnuntai oli pitkä, mutta hauska päivä. Aamulla tapasimme tuttuun tapaan koululla.
Siitä lähdimme bussilla Visegradiin ja menimme lautalla Tonavan yli. Siellä oli vanha linna,
josta oli hienot näköalat, ja pelottavan aidon näköisiä vahanukkeja hurjissa kidutus-
ja mestauslaitteissa. Kuumassa linja-autossa matkat tuntuivat tappavan pitkiltä,
mutta toisaalta saimme olla vain iloisia hyvästä ja lämpimästä säästä. Linnasta siirryimme
lähellä sijaitsevalle koululle, jossa esiintyisimme. Yleisö oli taas kerran mahtava ja
konsertti meni oikein hyvin. Myös isäntäkoulumme ja sikäläisen koulun kuorot esiintyivät.
He olivat jopa opetelleet Maamme-laulun, joskin unkarilaisella aksentilla!
Kun tavarat oli taas saatu autoon lähdimme kävellen vielä jonnekin. Saavuimme pienelle
seurakuntatalolle, jossa meille oli tarjolla iltapalaa. Pian syy selvisi; kahdella meistä
oli syntymäpäivät ja niitä juhlittiin jonkin aikaa muutaman kakun kera! :)
Matkaa oli vielä taitettavana melkoisesti ennen kuin pääsimme takaisin Budapestiin,
mutta väsyneenä ja onnellisena!
Maanantain ohjelmassa oli yllätyskäynti Unkarin suurimmalla järvellä, Balatonilla ja sen
ympäristössä. Järvi oli niin suuri, että moni olisi varmasti voinut vaikka vannoa sen olevan meri.
Söimme paikallisessa ravintolassa hyvää ruokaa ja jatkoimme taas kiertelyä.
Tunnelma oli aikaisempia päiviä rennompi, sillä kenenkään ei enää tarvinnut huolehtia konserteista.
Mieleen jäi tästä päivästä ainakin se, että saimme kävellä tarpeeksemme ja vähän ylikin.
Mutta, mahtavia maisemia! Matka takaisin koululle oli pitkä, mutta hauska,
unkarilaisetkin oppivat matkalla vähän suomen sanoja...
Tiistaiaamuna tapasimme jälleen koululla ja astuimme jo tutuksi käyneeseen bussiin.
Tällä kertaa määränpäämme oli Gödöllö ja siellä entinen kuninkaanlinna. Kierros linnassa
oli mielenkiintoinen: huoneet olivat prameita ja vanhat esineet hienoja. Tosin oli koko ajan
varottava mihin nojaa tai koskee. Opastetun kierroksen jälkeen lähdimme käveleksimään
vapaasti linnan puistoon. Söimme lähistöllä olevassa miellyttävässä paikassa,
jossa oli herkullista ruokaa. Tosin suomalaisten ruokakulttuuri saattoi
jossain määrin huvittaa paikallisia. Koululle palattuamme meillä oli vapaata aikaa
kierrellä kaupungilla ennen iltaristeilyä Tonavalla, joka oli elämys!
Budapest näytti upealta joelta katsottuna kaikkine valoineen. Enemmän tosin olisi voinut
olla vaatetta päällä, ilta nimittäin viileni joella yllättävän nopeasti.
Vaikka päivä olikin ollut toiminnan täyteinen, meille nuorille oli vielä järjestetty karaokeilta.
Musiikki soi ja jopa suomalaiset lauloivat täydestä sydämestään!
Keskiviikkona nukkuminen oli kerrankin sallittua niin kauan kuin vain nukutti. Kun ihmiset olivat
heräilleet, lähdimme kiertelemään kaupoissa. Kauppakeskukset olivat valtavia ja pikku putiikkeja riitti silmänkantamattomiin. Suurin osa tyytyi kuitenkin ostelemaan vain tuliaisia Suomeen vietäviksi.
Illalla meille oli järjestetty lähtöjuhla, jonka tunnelma oli aluksi vähän haikea.
Saimme muistoksi suklaata ja hienon hienot koulun t-paidat. Koulun rokkibändi soitti,
ihmiset tanssivat ja söivät ruokaa notkuvista pöydistä pitkin iltaa. Juhla oli onnistunut ja hauska.
Torstaiaamuna oli sitten lähdön aika. ("joko nyt?") Lentokentällä hyvästelimme vielä kaikki saattamaan
tulleet ja lupailimme pikaista jälleennäkemistä eivätkä kyyneleetkään olleet harvinainen näky, olihan
viikko ollut mukava. Vielä lentokoneestakin näimme vilkuttavat unkarilaiset jotka olivat odottaneet
yli tunnin myöhästynyttä lentoamme! Monta kokemusta rikkaampina kiitämme nyt teitä,
oi unkarilaiset ystävämme! Köszönöm!